Aika jättää vuosi 2021 taakse ja ottaa suunta kohti uutta vuotta.
Mutta mitä vuosi 2021 opetti ja mitä siitä jäi käteen? Mitä jätän taakseni?
Alkuvuosi alkoi työntouhussa. Edellisen vuoden murheet oli jätettävä taakseen ja keskityttävä eteenpäin.
Keskityin enemmän henkiseen puoleen ja uudistumiseen. Kävin kursseja ja keskityin oman itseni eheyttämiseen. Olin aika rikki monien menneiden asioiden vuoksi.

Joitain ristiriitoja oli keväällä ja oli mietittävä asioita eri kannalta. Vaikeiden asioiden kohtaaminen ja niiden yläpuolelle pääseminen oli vahvistavaa!
Tasapainon löytäminen elämään toi lisää vahvuutta. Osasin ajatella asioita eri kannoilta.
Kiitollisuuden lisääminen arjessa antoi uutta näkökulmaa.
Aina löytyy asioita, joista pitää ja voi olla kiitollinen myös arjen keskellä.
Itse arvostan arkea ja en voisi kuvitella elämää kumppanin kanssa, joka ei voisi jakaa arkea.
On parisuhteita, joissa otetaan irti vain parhaat hetket ja mennään elämään arkea sitten itsekseen jonnekin, mutta minulle se ei ole vaihtoehto.
Eihän se arki aina ole kovin loistokasta ja tulee hetkiä, jotka voisi kyllä vaihtaa, mutta sitähän se elämä on kaikkine väreineen.
Parisuhteen arvostaminen ja pysähtyminen arjessa miettimään hetkiä ja muutoksia joihin voisi itse vaikuttaa ovat yksi sellainen asia, joka on tärkeää jos haluaa toimivan parisuhteen. Et voi muuttaa toista ihmistä, ainoastaan omaa ajatusmaailmaasi voit muuttaa.
Toisen arvostaminen sellaisena kuin hän on ( tämä olisi hyvä muistutus jokaiselle arkeen) .
Usein toivomme asioihin muutoksia ja on helppo syytellä toista osapuolta. Olisi kuitenkin hyvä muistaa vilkaista peiliin, sillä usein se suurin syypää löytyykin sieltä.
Perheen arvostus ja aika perheelle ovat korkealla arvomaailmoissani.
Me olemme olleet aina hyvin perhekeskeisiä, joten perhe on ollut tärkeässä roolissa.
Molemmat poikani ovat jo aikuisia ja suon heille myös oman yksityisyytensä. Olen kuitenkin ylpeä, että molemmat omaavat järkevän elämän asenteen, huumoria ja maalaisjärkeä. Nuorempi valmistui juuri koneistajaksi ja sai samantien työpaikan harjoittelupaikastaan. Vanhempi on ollut jo pitkään veljeni tilalla töissä. Hän opiskeli aiemmin maatalousalaa yrittäjä nimikkeellä. Minä en ole koskaan sanonut mitä alaa heidän pitäisi opiskella, vaan kumpikin on valinnut oman tiensä. Toivonkin, että vanhemmat muistaisivat sen, että jokaisen pitää saada valita oma tiensä. Aina se mikä tuntuu sinusta järkevältä ei välttämättä tuo toiselle onnea ja auvoisuutta. Lukemattomat tittelit ja arvosanat eivät tee sinusta sen parempaa ihmistä, sydän ratkaisee sen millainen pohjimmiltasi olet.
Arvomaailmojen muutokset. Oli pohdittava uusia näkökulmia ja mietittävä tarkkaan sitä mikä on minulle tärkeää. Aika on rajallista ja arvokasta, on tosi tärkeä miettiä sitä mihin sitä tuhlaa.
Moni miettii usein, että minä nautin asioista SITTEN kun olen esim. eläkkeellä tai sitten, kun valmistun jostakin tai sitten,kun on paljon rahaa jne....Tästä ajatuksesta halusin itse eroon. Elämä on näyttänyt sen usemapaan kertaankin, että turha odotella jotakin tiettyä päivää asioiden tekemiseen. Tee ja nauti nyt siten kuin voit!
Olen myös toivonut uusia asioita työhön liittyen jo pitkään. Jollain tavalla olen tiennyt, että asiat järjestyvät kun annan niille aikaa. On olemassa minua varten oma juttunsa. Olen luottanut siihen vahvasti.
Olenkin vastannut, jos joku on kysynyt tulevaisuuden suunnitelmista, että kyllä se minun juttuni sieltä vielä tulee eteen. Nyt näyttääkin vahvasti siltä, että uusi vuosi saattaa tuoda uusia asiota eteeni yllättäen ja kysymättä.
Oman itseni arvostaminen ja oman itsenäisyyden vahvistaminen. Haluan olla itsenäinen ja riippumaton. Olen aina ollut itsenäinen nainen ja sen haluan myös säilyttää.
Tottakai minulle on tärkeää, että on turvaa,rakkauta ja on puoliso, joka auttaa tai voi kuunnella huolia. Iltaisin on turvallista käpertyä kainaloon. Rakkaus on tärkeää elämässä. Se on ainoa asia mikä loppujen lopuksi merkitsee tässä maailmassa. Ja sitä rakkautta tarvitsemme lisää tähän maailmaan.
Saimme toteutettua yhden haaveen uudesta kylpyhuoneesta syksyllä. Siitä puhuttiin monta vuotta ja nyt tuli tilaisuus se toteuttaa. Meille sauna on tosi tärkeä paikka. Se on käytössä melkein jokailta ja se on ikäänkuin se rahoittumisen keskus.
Ihanaa, kun siitä tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Ehkäpä porealtaan voisin kuvitella vielä ulos.
Lolan sairaus myös hellitti. Lola koirani sairastui vakavasti syksyllä 2020 ja jouduimme antamaan kortisonia melkein vuoden verran. Nyt Lolan lääkitys kuitenkin loppui jo elokuussa ja koira on voinut kohtuu hyvin. Toki sairaus varjostaa mielessä jollain tavoin, sillä se voi uusia sen.
Toivon Lolalle paljon vuosia, sillä se on minulle tosi tärkeä. Lola on ollut terapia koira ja joskus vitsailen, että se on minun " henkieläimeni", joka lohduttaa ja johtaa minut pois surusta. En edes tiedä onko se vitsi, sillä se todella on sitä.
Onhan tämä mennyt vuosi ollut vaihteleva ja sisältänyt monenlaisia tunteita. On käyty ilossa ja surussa. On ollut pettymyksiä ja juhlan aiheita. Sitähän se elämä on. Jätän vuoden taakseni ja aloitan uuden vuoden puhtaalta pöydältä uusin silmin ja ajatuksin.
Kaikki mennyt on opettanut paljon ja sillä on ollut tarkoituksena. En olisi tämä ihminen ilman näitä menneitä asioita. Jätän taakseni surun, pettymyksen ja muutkin raskaat tunteet ja otan vastaan myönteiset ajatukset uuteen vuoteen. Nyt on aika ilon ja valon tässä elämässä.
Kiitos kaikille ihmisille ympärilläni ja asiakkailleni menneestä vuodesta. Kaikilla on ollut merkityksensä elämässäni. Olette tärkeitä. KIITOS!
Lopuksi muistutus myös itselleni : olen arvokas ja ei pidä tyytyä mihinkään, vaan vaalia sitä, että olet kaikkien unelmiesi arvoinen.
Haaveet ja unelmat elämässä ovat tärkeitä. Ei saa lakata haaveilemasta, sillä silloin lakkaat elämästä.
Uuden vuoden 2022 muistustus : Sinä olet avain onneesi muista, että olet erityinen, tärkeä ja arvokas!