Minulla on ihana pinkki kalenteri tälle vuodelle 2020, elämäni vuosi...
Ihan ei tämä vuosi ole ollut kuitenkaan pelkkää pinkkiä.
Enkä myöskään voisi sanoa tämän vuoden olleen elämäni vuosi.
Vuosi alkoi kyllä positiivissa merkeissä. Olin harkinnut työpaikan vaihtoa ja pursusin uusia ajatuksia.
Hyvinvointiala kutsui ja tykkäsin työstäni personal trainerina. Kaikki näytti tosi lupaavalle.
Sitten tuli korona ja jouduin hautaamaan ajatukseni uusista jutuista. Samoin liikunta-ala joutui koronan kuritukseen ja hommat olivat jäissä pitkään. Oli pakko tehdä töitä terveydenhuollossa missä töitä kyllä oli, jos jotakin positiivista pitäisi keksiä.
Kevät ja kesä olivat rankkaa aikaa töissä. Päivystettiin ja juostiin eri paikoissa ympäri kaupunkia eri työparien kanssa. Moni hoitajista oli todella stressaantuneita itseni mukaanlukien.
Silloin puhuttiin, että kyllä hoitajat ovat ansainneet palkan korotusta. Tosiasia on, että ne olivat vain sanahelinää. Kesäloma tuli tarpeeseen, mutta loman loputtua arki alkoi hyvin äkkiä.
Harrastuksetkin muuttuivat eikä sali enää houkuttanutkaan. Opettelin itse kotijumpan ja sitä olen harrastanut keväästä asti. Tykkään oikeastaan joogata omassa rauhassani omien ajatusteni keskellä. Samoin patikointi luonnossa teki hyvää. Suomessahan on paljon hienoja paikkoja, kun avaa vain silmänsä.
Minullahan työ on vielä aika riskiä, koska olemme ihmisten keskellä koko ajan, joten en uskaltanut liikkua ihmisten luona sen takia.
Mietin vain sitä, että saatan olla oireeton kantaja ja omatkin vanhemmat olivat isossa riskissä.
Ystävien illanvietot menivät jäihin ja samoin monet muutkin kokoontumiset ja juhlat.
Kaikki ne sosiaaliset asiat, mitkä muutoin toivat arkeen kimallusta.
Olin varannut syntymäpäivilleni Tahkovuorelta pöydän keväällä ja ajatus oli saada kaikki tärkeät ja läheiset ihmiset kerrankin saman pöydän äärelle.
Hetki yhdessäoloa, joka on todella tärkeää olipa sitten syntymäpäiviä tai ei.
Toisin kävi ja varaukset peruttiin.
Yritin pitää tapaamista etänä virtuaalisesti, mutta se ei ollut kuitenkaan sama asia kuin nähdä ihmisiä konkreettisesti.
Moni on jäänyt työttömäksi ja yrityksiä on kaatunut tämän vuoden aikana. Rahahuolet vaivaavat.
Ihmiset ovat olleet yksinäisiä ja olen kuullut monen suusta sen, että ilo ja nauru on kadonnut, koska ei nähdä ihmisiä enää niin usein. Vältetään halailua ja koskettelua, joka muuten olisi ainakin minusta tosi tärkeää. Masennusta diagnosoidaan varmasti enemmän kuin koskaan.
Nämä asiat eivät ole kuitenkaan mitään sen rinnalla, että menetät oikeasti konkreettisesti rakkaan ihmisen.
Senkin tämä vuosi toi tullessaan. Suru iski vasten kasvoja yhtäkkiä. Se ei kysynyt lupaa tulla.
Olin itkenyt aiemmin syksyllä jo lemmikkikoirani sairastelua. Sekin tuntui tosi pahalta.
Olin silloinkin tosi stressaantunut, mutta se ei riittänyt.
Nyt jouduimme kohtaamaan kuoleman läheisen ihmisen roolissa.
Aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken normaalin syksyisen aamun.
Aamu oli alkanut normaalisti töissä ja sitten kesken työpäivän kuulin kauheita uutisia ja lähdin samantien töistä kiireellä.
Se järkytys mikä iski tajuntaan oli ihan hirveää.
Tänä vuonna isäinpäivä on erityisen synkkä. Joudun hyvästelemään tärkeän ihmisen, joka oli elämässäni melkein 30-vuotta ja oli eniten isä minulle koskaan. Meidän tukipilari.
Elämäni aikana olen menettänyt 3 isää. Se tuntuu kohtuuttomalle. Ihmisen elämä on kovin haurasta ja sammuu yht´äkkiä kuin kynttilän liekki.
Nämä asiat pistävät asioita tärkeysjärjestykseen ja ja on pakko jättää ylimääräiset asiat hetkeksi pois.
Viikko tuon kaiken jälkeen sain ihottuman stressin seurauksena. Ihmisen keho on kokonaisvaltainen ja tässä se tuli jälleen kerran todettua. Älkää aliarvioiko mitä stressi tekee meille pidemmän päälle.
Kaikkia muutoksia emme edes heti huomaa, mutta sisällämme tapahtuu asioita, jotka eivät ole kenellekään hyvästä. Ei turhaan puhuta, että stressi hapattaa elimistöämme ja hapan ympäristö ei ole hyvä juttu kenellekään.
En halua valittaa liikaa, mutta vuosi 2020 ei ole ollut todellakaan elämäni vuosi. Se on koetellut enemmän kuin vuosiin. Olen kokenut tänä vuonna kaikkien tunteiden kirjon. Päällimmäisenä suru ja huoli läheisistä. Olen itkenyt ja mieli on ailahdellut laidasta laitaan. Välillä tuntenut suunnatonta vihaa ja välillä pohjatonta surua.
Olen ollut haavoittuvimmillani. Käynyt läpi tunteiden vuoristorataa.En todellakaan ole ollut parhaimmillani, mutta ihmisellä on oikeus kaikkiin tunteisiinsa. Ne on hyvä käydä läpi.
Näinä hetkinä myöskin tosi ystävyys on tullut hyvin selväksi. Ystävät seisovat rinnallasi satoi tai paistoi. Ystävän tuki on todella tärkeää ja aina ei tarvitse osata sanoa oikeita sanoja. Riittää, että on läsnä.
On tässä vuoden aikana hyviäkin asioita tapahtunut. Moni on kokenut kiirettömyyden tunnetta, kun ei olekaan yhtäkkiä kiire mihinkään. Joudutaan pysähtymään ja miettimään asioita eri kannalta.
Myös itse käyn näitä ajatuksia läpi. Mietin sitä millä on merkitystä ja mikä on tärkeää. Tällaiset hetket saavat ihmisen nöyräksi ja arvostamaan perusasioita. Löytämään iloa pienistäkin asioista.
Meillä on vain tämä hetki. Mikään muu ei ole varmaa...
Olin kirjannut kalenteriini asioita, joista saan voimaa.
Niitä ovat mm. kunnon yöunet, loma, liikunta, rakkaus ja läheiset ihmiset/perhe, vesi, aurinko ja valo, itsensä hemmottelusta ja tasapainoisesta olosta.
Tällä hetkellä moni näistä ei toteudu.
Oikeastaan, kun kirjoitan tätä blogia näistä asioista ei suurinosa toteudu.
Elän stressin keskellä tasapainoillen.
Olen kaivannut hymyä ja naurua. Minullekin, joka yleensä olen positiivinen ihminen tämä kaikki on ollut todella vaikeaa ymmärtää.
Vuosi 2020 olet ollut raskas ja vienyt minulta paljon. Toivon kuitenkin, että jonain päivänä helpottaa ja tämä kaikki antaa minulle voimia tulevaan, jotta jaksan nousta entistä vahvempana!
Toivotan kaikille iseille ja ukeille hyvää isäinpäivää, te olette tärkeitä!