top of page

BLOGI

Vain sinä itse muutat elämäsi suunnan!

Nyt tulee pitkästä aikaa postaus. On ollut hiljaista tällä blogi saralla, koska ei vain ole ollut inspiraatiota kirjoittaa mitään. Joten silloin on parempi odotella mitä tuleman pitää.

Sitä paitsi jos yksi aikakausi loppuu, niin toinen alkaa vai mitä?

Tässä kuitenkin 46-vuotiaan naisen ajatuksia viime kuukausilta.


Viime keväästä asti kävin läpi itsekin tietynlaista prosessia koronan vuoksi ja jouduin myös luopumaan joistain asioita mitkä olivat tuoneet iloa siihen asti.

Kesän aikana mietin asioita kuitenkin eri näkökulmista ja vaikka osa minusta taisteli esim. tätä hoitajan työtä vastaan ( jota teen myöskin yrittäjän töiden lisäksi) , yritän asennoitua kuitenkin eri tavalla tähänkin työhöni.

Olen tehnyt tosi pitkän uran hoitoalalla ja nähnyt vaikka sun mitä näiden vuosien aikana.

On ollut ristiriitoja ja tilanteita, jolloin olen miettinyt tosi tarkkaan uravalintojani.

Kuitenkin jos asiaa pohtii enemmän, niin noilla uravalinnoilla on myös tarkoituksensa ja kasvattaa ihmisenä ajattelemaan asioista eri tavalla.

Eli toisaalta olen kiitollinen siitä, että olen tehnyt erittäin ihmisläheistä työtä yli 25-vuotta.

Miten muutoin oppii tuntemaan ihmisiä? Kuin olemalla heidän kanssaan?


Hammashoitola on se paikka mihin tulee pelkääviä ihmisiä tosi paljon. Siellä jos missä on osattava olla ihmisten kanssa ja saada heitä rohkaistumaan. Siitä on siis ollut apua paljon myös personal trainer hommiinkin.

On niin ihana kuulla silloin tällöin ihmisten suusta miten he olivatkin yllättyneet ettei se ollutkaan niin kauheaa kuin aiemmin tai heidän ennakkoluuloissaan.

Onneksi on ihmisiä, jotka arvostavat myös hoitajia ja myös kiittävät heitä. Yleensähän usein ajatellaan vain, että lääkäri on se joka hoitaa homman ja hoitajat ovat hiljaisia apulaisia joita kukaan ei huomaa. Vaikka tosiasiassa tämä on yhteistyötä ja jos se ei pelaa, niin se näkyy myös potilaille.


No kuitenkin näitä uraan liittyviä ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni viime aikoina tosi paljon.

Korona aiheutti suurimmalle osalle yrittäjistä ongelmia ja jos minullakaan ei olisi ollut tätä hoitajan työtä takana, olisin ollut pulassa. Se siis pelasti minut.

Olin myös keväällä pyöritellyt ajatusta lähteä liikuntakeskukseen töihin ja olin jo käynyt haastatteluissa ja olisin luultavasti saanutkin sen paikan.

Jokin silti varoitti minua intuitiossani ettei kannata ja ettei se ole minun juttuni. En myöskään halunnut menettää " itsenäisyyttäni" ja totesin ettei sellainen sovi minulle vaan haluan tehdä itsenäisesti yrittäjänä töitä edelleen. Saisin päättää itse asioistani.

Siitä muutama viikko eteenpäin tuli korona ja vei maton jalkojen alta monelta, mutta itse huokaisin helpotuksesta , että kuuntelin intuitiotani enkä lähtenyt sinne liikuntakeskukseen juuri silloin. Se ei ollut minua varten kuitenkaan.




Nyt syksyn tullen mietin tulevaa vuotta ja minulle kaikki on auki. Elän päivän kerrallaan ja toivon, että tuleva vuosi tuo eteeni sellaisia asioita mitä haluan tehdä. Nyt on uudistumisen aika. Toivon uusia asioita elämääni, jotka innostavat!

Liikunta-ja hyvinvointiala on minulle varmasti hyvin luontainen juttu.

Hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat ja haen ahkerasti kiinnostavia koulutuksia. Olen kesän aikana käynyt positiiviseen psykologiaan liittyvän koulutuksen ja nyt loppukesästä aloitin talouteen liittyvää koulutusta. Kaikki koulutus on hyvästä!

Olen ajatellut lopettaa "märehtimisen" siitä jos jokin ei mene oman mielen mukaan. En halua arvostella liikaa ketään. ( Toki aiheesta sitä teen!)


Jos tähän loppuun luettelen päätöksiä mitä pitää itse tehdä, niin sinä voit miettiä siellä mitä päätöksiä sinä aiot tehdä, jotta päivät ovat parempia?


1: 100% vastuu omasta elämästä, älä syyttele muita elämääsi liittyvistä asioista, vain sinä itse muutat elämäsi!
2: Älä mieti mitä muut ajattelevat, vaan tee valinnat mitä sinä itse haluat!
3: Hoida itseäsi, muutoin happi loppuu! Muista hengittää ja levätä, aikaa omaan hyvinvointiin!
4: Älä vertaa muihin, sinä olet oma uniikki itsesi!
5: Rutiinit, päivittäin pienet rutiinit vievät eteenpäin. Älä lipsu niistä.

Siinäpä olisi jo 5 hyvää muistutusta! Mitkä on sun muistutukset?







Polku, joka on edessäsi on tärkeämpi kuin polku, jonka olet jättänyt taaksesi!
0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page