top of page

BLOGI

Tarvitsetko jeesiä?

Moni pohtii personal trainerin palkkaamista ja se voi olla monelle elämässä parhaimpia päätöksiä. Kannattaa kuitenkin pohtia minkätyyppisen personal trainerin itsellesi haluat? Millaisia tavoitteita sinulla on? Millaisia treenejä haluat vetää?

Tulet olemaan PT:n kanssa tekemisissä paljon ja hän on sinulle tärkeä henkilö, joten on tärkeää myös se, että tulet toimeen kyseisen henkilön kanssa.


Itseäni luonnehtisin ja kuvaisin elämää kokeneeksi ja positiiviseksi hyvinvoinnin lähettilääksi. Haluan mahdollisimman monelle mahdollisuuden terveempään elämään ja aion puhua asiasta niin kauan kuin henki pihisee.

Itse treenaan sykleittäin, välillä kovempaa ja välillä kevyemmin. Kuuntelen kuitenkin kehoani enemmän kuin nuorempana. Lempeämmät lajit ovat tulleet enemmän mieluisiksi.

Tykkään kuitenkin monipuolisesta liikunnasta ja vaihtelusta treeneissä.

Minusta on kiva testailla edelleen myös uusia lajeja.

Yritän olla avoin myös uusille jutuille ja koulutan itseäni mahdollisimman paljon.

En halua jämähtää johonkin juttuun liikaa.

Omat lapseni ovat jo isoja, joten olen myös kokenut lapsiperheen arjen haasteet konkreettisesti omassa elämässäni.

Uskon siihen, että meillä tapahtuu isoja muutoksia kehossa ja mielessä varsinkin ylitettyämme 40-vuoden kynnyksen.

Mutta asiaan eli sana PT kertoo sen eli se on henkilökohtaista valmennusta juuri sinulle räätälöitynä ja palveluntarjoajia on tälläkin alalla monenlaisia.

Henkilökohtaisen valmennuksen edut ovat se, että siinä otetaan huomioon sinun tarpeesi, sinun ongelmakohtasi ja ehkä myös rajoitteesi.

Sitä ei ole suunnattu massoille vaan mietitty jokaisen kohdalla juuri tarvittava treeni-ja ruuan määrä.

Ihmisillä on erilaisia lähtötasoja, jotka huomioidaan nimenomaan tällaisessa valmennuksessa.


Sali ei myöskään ole kaikille se vaihtoehto, joten vaikka moni kuvittelee PT:n pelkäksi salihirmuksi, niin asianlaitahan ei ole näin vaan liikunta mietitään myös asiakkaan toiveiden mukaan sopivaksi.

Yksilöllisen valmennuksen etu on myös se, että joku "valvoo" sinua ja olet tilivelvollinen. Asiat tulee tehtyä paremmin, kun on tilivelvollisuus jollekin. Saat myös palautetta ja kuulet kehityksestäsi.


Voin sanoa itsekin, että yksi elämäni parhaimpia päätöksiä oli aikoinaan palkata personal trainer itsellenikin. Se avasi monta asiaa ihan eri tavalla. Voisin harkita palkkaavani tulevaisuudessa myös uudelleen, sillä haluan myös itselleni uusia ohjeita ja "potkua".

Tai ainakin jonkinlaisen valmentajan toivon itselleni sparraamaan. Sitä en osaa sanoa onko se enemmän henkisen puolen asioita vai sitten fyysisiä.


No sitten kun puhutaan usein ruokavalioista. Tiukat ruokavaliot ovat useimmiten tarkoitettu urheilijoille tai nousujohteisesti treenaaville. Terveys ja hyvinvointi kuuluisi olla se THE JUTTU meille tavis liikkujille.

Toki joskus kun vaaditaan tuloksia nopeaan tahtiin, niin silloin on tiukennettava myös ruokavaliota ja mietittävä yksilöllisesti se mikä palvelee sitä tilannetta parhaiten.


Toinen juttu on opitut tavat, jotka ovat meissä tiukassa. Esimerkiksi ajatus elokuvissa käynnistä tai syntymäpäiville menosta ovat yhtäkuin julmettu herkuttelu...

Sokeri övereiden vetäminen vaatii keholta toipumista vielä seuraavina päivinäkin. Toki herkuttelusta ei saa tulla yksi stressitekijä tai sellainen asia, josta podet huonoa omaa tuntoa. Elämästä pitää osata myös nauttia.

Pointti on kuitenkin se, että opitut tavat ovat tiukassa. Olisiko niitä mahdollista muuttaa?


Lopuksi vielä, pohtisin ruokailua.

Usein yksi syy PT: palkkaamiseen on ylipaino ja huono kunto.

Paino ei tipu, jos syöt enemmän kuin kulutat. Se nyt vain on niin ja puhdasta matematiikkaa.


Ravinnon määrä ja laatu vaikuttavat. Pelkällä liikunnalla on pienemmät mahdollisuudet pudottaa painoa, jos syöt mitä sattuu milloin sattuu.

Ravinto on tärkeimmässä roolissa.

Kehon koostumus määräytyy siitä mitä syöt ja miten liikut. Toki voit laihtua ,mutta samalla menettää lihasmassaa rutkasti mikä ei ole hyvä juttu!

Tämän takia onkin hyvä, että sinulla on ihminen, joka laskee kulutuksesi ja oikeat määrät proteiinia ja muita ravintoaineita ruokavalioosi ja samalla tukee sinua prosessin aikana.

Yhteenvetona se on satsaus hyvinvointiisi ja mikä on tärkeämpää kuin oma terveytesi?

Mikään asia ei voi olla tärkeämpää kuin se, että sinä voit hyvin ja pysyt terveenä!

Ihan tärkein asia on se terveys ja sen säilyttäminen, mikään ei ole sen kallisarvoisempaa.

Muut asiat tulevat sitten bonuksena kaupan päälle, kun alat huolehtia itsestäsi.

Olen tyytyväinen jos sain sinut edes hitusen miettimään itseäsi ja jaksamistasi.


Lopuksi vielä muistutus, että helppoa se ei ole kenellekään. Jokainen joutuu tekemään töitä oman hyvinvointinsa eteen. Se on silti sen arvoista.


Kuva : Sanni Rissanen


Suurin rajoite elämässämme on oma mielemme






0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page