BLOGI

Shindo " tie sydämeen"




Tällä kertaa perehdyin minullekin vieraaseen liikuntamuotoon Shindoon.

Shindo on japanilaisen Kazuko Kuratomin kehittämä rentoutusmenetelmä, jonka pohjalla on sekä itämaista hoitofilosofiaa, että länsimaista tietämystä ihmisen fysiologiasta.





Mitä shindo sitten on?



Shindon lempeät venytykset aukaisevat kehon energiakanavia meridiaaneja, mutta ne myös hoitavat kipeitä lihaksia ja kireitä faskia kalvoja.

Venytyksiä tuetaan usein vilteillä ja tyynyillä, jotta keho saadaan rennoksi turvallisesti. Näin myös vammat, heikot kohdat ja kivut voidaan ottaa huomioon pitkien hoitavien venytysten aikana.

Ohjaaja voi käydä läpi venyttelijöiden kireitä linjoja kevyin ottein, rapsutellen, kevyesti painellen tai liinamytyllä hoitaen. Näitä otteita voi tehdä myös itsenäisesti ja näin venytykset vaikuttavat keho eri osissa ja kerroksissa.

Shindon hengitys- ja rentoutusharjoitukset yhdessä venytysten kanssa rauhoittavat hermostoa, aktivoivat palauttavaa ja rentouttavaa parasympaattista hermostoa, johon mm. vagushermo kuuluu.


Suorittamattomuus, itsensä lempeä kuunteleminen ja kaiken salliminen ovat shindon avainasioita.

Jokaisella shindo tunnilla istahdat uudestaan itsesi äärelle, annat kehosi kertoa tuntemuksiaan ja opit suhtautumaan niihin lempeän sallivasti.


Laji kuulostaa mielenkiintoiselta ja tähän hektiseen yhteiskuntaan ajankohtaiselta valinnalta.

Usein kuormitamme itseämme väärällä tavalla, varsinkin jos arki on jo muutenkin kiireistä ja stressaavaa. Lajivalinnat voivat olla vääriä juuri sen hetkiseen tilanteeseen.

Aina se kovatehoinen treeni ei ole se paras vaihtoehto.

Minua kiinnostaa valtavasti kuulla tästä lisää ja olen aina avoin uusille lajeille ja ideoille, joten halusin ehdottomasti haastatella ystäväni suosittelemaa lajin harrastajaa ja ohjaajaa Tiina Eerolaa.


Tiina on 44-vuotias nainen ja asuu Kuopiossa. Hän on viettänyt myös osan elämästään eteläsuomessa. Hänellä on liikuntatausta takana koripalloilusta. Sitä hän on harrastanut pienestä tytöstä asti. Nyt hän on perheellinen kahden teini-ikäisen nuoren äiti ja aiemmalta ammatiltaan luokanopettaja.


Kyselin häneltä miksi juuri tällainen valinta?


Tiina kertoi siitä miten hän väsyi kiireiseen arjen suorittamiseen.

Moni perheellinen varmasti samaistuu tähän ajatukseen. Muistan omankin elämäni lasten ollessa pienempiä. Aina oli kiire jonnekkin ja arki oli välillä yhtä kaaosta. Väsymys oli tuttu tunne arjessa.


Aluksi Tiina harrasti lajia itse, mutta halusi myöhemmin kouluttautua myös lajin ohjaajaksi. Hän on myös Feminine Yin jooga ohjaaja.

Laji on oivallinen " itsehoitomenetelmä". Liikkeet ovat yksinkertaisia ja helppoja. Lajiin liittyy koskettaminen, joka on hyvin terapeuttista.


Tiinan haaveita tulevaisuuteen on laajentaa hyvinvointialaa ja tehdä lisää erilaisia hemmottelevia ja palauttavia hoitoja yhdistäen kaikkea osaamistaan.

Hän haluaisi myös tuoda yhteisöllisyyttä ja sitä, että ihmiset löytäisivät toisiaan esimerkiksi erilaisissa ryhmissä. Ihmiselle on tärkeää kuulua " johonkin".

Puhuimme juurikin siitä miten tärkeää on tuoda erilaisia näkökulmia ihmisille. Löytää omanlaisiaan valintoja.

Naisten hyvinvointi on lähellä sydäntä sekä minulla, että myös Tiinalla.

Itsekin äitinä tiedän kuinka haasteellista arjen pyörittäminen välillä on. Olisi hyvä saada vastapainoa arjelle, jotta pysyt parhaimpana versiona itsestäsi.


Meille löytyi paljon yhteistä puhuttavaa ja olimme paljon samoilla linjoilla siinä, miten ihana olisi saada tuotua uusia ja hyvää tekeviä asioita arkeen meille jokaiselle.

Haluaisin myös itse kehitellä tapahtumia, joissa samanhenkiset ihmiset voisivat kokoontua ja löytää toisiaan ja vertaistukea elämään. Usein helpottaa, kun saa puhua asioista sellaisen ihmisen kanssa, joka on vastaavassa tilanteessa.

Ajattelen niin, että haluan tehdä sellaista työtä, jossa voin auttaa ihmisiä konkreettisesti parempaan oloon sekä parempiin valintoihin.

Kuka tietää, vaikka tekisimme yhteistyötä Tiinan kanssa tulevina vuosina?


Tiinan motto elämään on : "onhan päivä vielä huomennakin, kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla"

Tässä hyvä muistutus meille jokaiselle.

Suorittaminen on kovin monelle tuttua ja ei osata kuunnella sisintään. Meille on iskostettu uskomuksia siitä, että on tehtävä asioita, jotta voit suoda itsellesi lepoa tai hemmottelua. Myös omassa lapsuudessani on opetettu työn tekemistä jo pienestä pitäen. Se on toki hyväkin asia, mutta siitä voi tulla myös pakkomielle. Liika tunnollisuus voi kostautua omaan jaksamiseen.

Olen itse pyrkinyt muuttamaan ajatuksiani tämän suhteen ja opetellut nauttimaan hetkistä.

Jos joskus tunnen olevani todella väsynyt, on aika pysähtyä miettimään miksi? Miksi olen ajanut itseni siihen tilanteeseen?

Haluatko sellaisen elämän, jossa hetket valuvat ohi, koska et jaksa nauttia niistä?


Tiina voit seurata instagramista nimimerkillä @tiinamarhelleena.



Aasiassa on tiedetty jo vuosituhansia ihmisten hyvinvointiin liittyvistä asioista eri näkökulmasta kuin ehkäpä täällä länsimaissa törmätään. Siellä ihmistä hoidetaan kokonaisuutena. Meillä on paljon opittavaa näistä asioista. Parhaimman tuloksen saisi, jos yhdistäisi molempia kulttuureja sopivasti toisiinsa.

Toki meillä länsimaissa on paljon kehittynyttä tietämystä lääkinnästä ja hyviä lääkäreitä.

Eniten harmittaa kuitenkin se, ettei täällä useinkaan ehditä miettiä sairauden tai vaivan oikeaa syytä, vaan hoidetaan oireita lääkkeillä.


Minulla on itselläni hyvä esimerkki siitä miten Aasiassa esimerkiksi hierotaan ihmistä. Olin ällistynyt ihan ensimmäistä kertaa mennessäni siellä jalkahierontaan.

Suomessa jalkahieronta on jalkahieronta, siellä hierotaan vain jalat. Todella harvoin kosketaan yhtään mihinkään muualle kehossa. Joskus toivoin, että voisiko jalkapohjat hieroa muun hieronnan yhteydessä. Se tuntuu niin hyvältä.

Asiassa jalkahieronta aloitetaan selän ja hartioiden rentouttavalla hieronnalla. Vasta sen jälkeen siirrytään jalkoihin ja jalat hierotaan jalkapohjia ja varpaita myöten kokonaan. Vastaavaa käsittelyä on hankala löytää Suomessa.

Hoito on kokonaisvaltaista ja lopuksi saat vielä vesi tai tee kupposen juotavaksi tai hedelmiä syötäväksi käsittelyn jälkeen rauhoittavan musiikin soidessa taustalla.


Monet kehomme " jumit" voivat olla myös mielemme aiheuttamia ja olen huomannut tämä omakohtaisesti. Tiedän kun alkaa mennä liian lujaa, niin keho alkaa antaa merkkejä, että on pysähdyttävä.

Keho on viisas, sitä on vain kuunneltava riittävästi.

Huoli ja murheet voivat olla osasyy kipuhin tai ainakin ne saavat ihmisen herkäksi monelle asialle.


Lopuksi vielä tällainen ihana muistutus : yksikin sana, joka saa aikaan toiselle ihmiselle hyvän mielen, on sanomisen arvoinen...

0 comments

Recent Posts

See All