top of page

BLOGI

Olet mitä syöt

Updated: Aug 27, 2020


Olet sitä mitä syöt, se kertoo aikalailla totuuden meistä.

On psykologista sodankäyntiä päässämme välillä, kun mietimme ruokaan liittyviä asioita, ottaako se suklaa vai ei ?


Se mikä tekeekin siitä vaikeaa on juurikin tuo, että se vaatii pään sisäistä psykologiaa, jos haluaisimme muuttaa ajatustapaamme.

Suositusten mukaanhan on ok syödä niin, että 80% syömisistä on suositusten mukaista ja se loput 20% voimme sitten herkutella.

 Asia muuttuu kyllä sitten, jos on painonpudotus tavoitteita.

Mutta vain noin 11% ihmisistä syö suositusten mukaan, joten jää kysymys mitä loput vajaa 90% sitten tekee?

Osa tekee myös päätöksen muuttaa suuntaa, mutta jostain kumman syystä se suunta vaihtuu yhtä-äkkiä kuin alkoikin.


Tässä 40-vuoden taitteessa on kuitenkin pakko alkaa miettiä valintojaan, koska moni asia muuttuu elimistössä (eikä aina niin hyvään suuntaan).

Aineenvaihdunnalliset- ja hormonaaliset asiat vain vaikuttavat enemmän ja enemmän elimistössä.

Lihaskunto heikkenee radikaalisti , jos et tee  töitä sen eteen ja samalla syö hyvin.



Moni 50-vuotias alkaa vasta siinä vaiheessa miettiä mitä  onkaan tapahtunut vuosien mittaan, kun vyötärö on kasvanut ja lihaskunto heikentynyt.

Alkaa tulla kolotuksia ja joudutaan miettimään lääkepurkkia yhä useammin.

 Silloinkaan ei ole myöhäistä tehdä uusia valintoja, joudut vain tekemään enemmän töitä niiden asioiden eteen kuin aiemmin.

Ei ole pakko hyväksyä sitä, että olo aina vain väsynyt.  Ei se ole normaalia.

Siihen voi itse vaikuttaa paljonkin.


Ammattilaiset auttavat sinua koostamaan ruokavaliosi oikein, jos se on itsellesi  vaikeaa . Samoin ammattilaisen heiniin kuuluu laskea kulutuksesi ja se mikä määrä ravintoa on juuri sinulle se oikea määrä.


Puuttuuko ruokavaliostasi jotakin olennaista?

Voit päästä monesta vaivastasi pelkästään jo sillä, että mietit mitä syöt.


Suoliston hyvinvointi on nyt kovasti tapetilla ja ihan syystä, sillä on todella iso merkitys ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkimukset ovat osoittaneet merkkejä siitä millä tavoin sairas suolistonmikrobisto voi heikentää ihmistä. Suolistoa koettelevat antibioottikuurit, huono ruokavalio, stressi, huonot yöunet jne.


Samoin on kiistelyä vitamiinien ja lisäravinteiden käytöstä. Se on loputon kiistelyn aihe ja itse olen sitä mieltä, että totuus on hyvin moninainen, ei aina niin mustavalkoinen kuin annetaan ymmärtää. Ihmiset ovat yksilöitä ja juuri yksilöllisesti pitäisi näitäkin asioita miettiä.

Joku toinen hyötyy jostakin tuotteesta ja jollekin hyödyn saaminen voi olla niin ja näin tai sitten ei vain huomata olossa muutoksia. 

Mutta ei lääketiedekään aina ole se autuaaksi tekevä asia. Sitäkin on joskus syytä kyseenalaistaa.


Jälleen kerran törmäämme siihen, miksi  ne  ravintolisät kuitenkin ovat joillekin ihan ok ruokavaliossa.

Korostan itse vielä tuotteen laatua, kuten myös ruuassakin.

Parempi nekin,  jotta jostakin saisi ne riittävät vitamiinit, antioksidantit ja kivennäisaineet.

Toki itsekin puhun ja korostan omille asiakkailleni normaaliruuan tärkeydestä ja siitä miten sen voisi koostaa oikein. On vain eriasia kuinka moni sitä lautasmallia sitten noudattelee.

Voin paasata vaikka kuinka paljon siitä miten tärkeää  on syödä monipuolisesti, mutta se että ihminen oikeasti sen ymmärtää ja arjessaan noudattaa on aivan eri asia.



Itsekin pyrin syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä, siihen pari kertaa välipalaa ja tietenkin kunnollinen aamiainen sekä iltapala. Eli yhteensä 5-6 kertaa päivässä!! Kuulostaako paljolle, no sitä se ei ole. Sillä on väliä mitä syöt ja miten usein syöt ja kuinka paljon.

Itsekin jouduin vuosia sitten opettelemaan sen aamupalan syömisen, kun tuntui vain ettei se maistu millään ja oli pakko yrittää syödä, jotta jaksaisi töissä. Välillä se meni aika pienillä aamupaloilla ja nälkä kasvoi ihan kauheaksi ennen ruokailua. Ei siis todellakaan hyvä juttu!!

Onneksi en juonu kahvia (enkä juo edelleenkään), sillä se oli monen tuttuni tapa juoda kahvia tyhjään vatsaan. Huh ja sitten mietittiin miksi vatsa hiukan oireilee?? Miksiköhän...


Ruokakeskustelut ovat loputtomia ja mielipiteitä on monia. Saisi melkoisen väittelyn aikaan, jos alkaisi olla ehdoton monen asian suhteen.

Kultainen keskitie on paras tie itselleni ainakin!

En ole minkään suhteen ehdoton,  mutta tiedän mitä välttelen ja siihen on yleensä syy.

En lähde minkään trendin mukaan syömään.

Pyrin nauttimaan syömisestä!  Niin meidän jokaisen kuuluisi tehdä (ilman, että se huono-omatunto sitten parjaa jostakin).

Lomaruokailusta moni kyselee miten toimia ulkomailla, jossa on erilaisia aineksia saatavilla ja joutuu pohtimaan valintoja vielä eri tavalla.

Lomalla kuitenkin pitää osata ottaa myös rennosti ja suoda itselleen se hyvä olo eikä nipottaa jokaisen suupalan kanssa liikaa.

Onhan siellä myös paljon tuoreita, ihania vaihtoehtoja tarjolla joita ei Suomesta aina saa.

Itsekin tasapainoilen ruokailun kanssa, koska kilpirauhasen vajaatoiminta tuo haastensa aineenvaihduntaan. Toki voin hyvin nyt ja olen mielestäni elämäni kunnossa. Kiitos laadukkaiden lisäravinteiden. Syön myös muutenkin monipuolisesti, mutta toimivat ravintolisät tuovat hyvän lisän kiireiseen arkeen.

En stressaa sitä jos syön joskus sen suklaan, kunhan "suklaa vaihde" ei jää päälle :)

Ja vappuna sen munkin syöminenkin on ok, maistuu muuten aika hyvältä :)

Liika sokeri kyllä muistuttaa olossani sen, että ei ehkä kannata vetää övereitä. Huono olohan siitä tulee...



0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page