Olen itsekin törmännyt tähän kysymykseen, varsinkin silloin, kun elämä potkii ns.päähän.
Välillä tekisi mieli vain jäädä peiton alle makaamaan ja unohtaa kaikki muu.
Kuitenkin sitä voimaa etsii millä lähteä liikkeelle aina jostakin! Kyllä se kysyy joskus luonteenlujuutta.
Ehkä isoin tekijä sillä miten itse kömmin sieltä "paskan" seasta makaamasta on se, että minua ajaa tietty päämäärä tai tavoite mihin tähtään. Haluan niin kovasti päästä tai saada sen tavoitteen valmiiksi, että olen valmis tekemään uhrauksia sen eteen. Sitä en tiedä milloin ja miten pääsen tavoitteeseeni, mutta tiedän, että se tulee tapahtumaan. Uskon siihen vahvasti!
Teen jokainen päivä edes pieniä asioita sen eteen.
Luonteeltani olen kuitenkin vähän " nautiskelija", joten välillä annan itseni repsahtaa ja ehkä hetkeksi saatan unohtaa sen mihin olin pyrkimässä. Palaan kuitenkin ruotuun ennemmin tai myöhemmin.
Ilman tavoitteita ja oikeaa halua tehdä jotakin ei luultavasti koskaan motivoidu tarpeeksi tehdäkseen sen asian.
Aseta siis itsellesi jokin päämäärä tai asia mitä haluat oikein kovasti...mietipä tarkkaan > meillä kaikilla sellainen varmasti löytyy.
Tavoitteen saavuttaminen ei ole koskaan helppoa, sitä on turha odottaa. Joudut tekemään töitä kovasti sen eteen ja luopumaan myös jostakin. Alussa se voi harmittaakin ja tuntua etten kyllä millään voi tästä asiasta luopua.
Mutta uhrauksia on tehtävä jos mielii päästä tavoitteeseensa. Lopussa kiitos seisoo ja huomaatkin ettei ehkä enää kaipaakaan sitä asiaa mistä alussa oli vaikea luopua.
Itse voin kertoa esimerkin omasta elämästäni.
Nautin vuosia sitten siitä tunteesta, kun viikonloppu lähestyi ja halusin palkita itseni kiireisestä viikosta lasillisella tai parilla punaviiniä. Se oli lempijuomani jossakin vaiheessa ja aika usein siinä kävi niin, että se ei jäänyt siihen lasilliseenkaan vaan meni enemmänkin.
Sitten ihmettelin miten olin niin väsynyt aamulla, vaikka olin nukkunut ties kuinka monta tuntia. Toki kilpirauhasvaivani oli myös osatekijä väsymykselle, mutta viinin takia unet olivat huonolaatuisia ja eivätkä palauttaneet minua viikosta. Olin koko ajan vain väsynyt.
Jossain vaiheessa tein päätöksen, että joka viikonloppuiset viini-illat saivat jäädä ja aloin keskittyä terveellisempiin asioihin.
Nautin nykyäänkin viiniä toki joskus, mutta illat ovat harventuneet aika radikaalisti ja en vain halua kovin usein sitä tunnetta, että pää on sumussa ja olo ihan vetämätön. En halua tuijottaa peilistä sitä kuvajaista "zombiesta" kovin usein. En ole absolutisti, mutta pärjäisin ilman alkoholia hyvin loppuelämäni. Toki kuitenkin "kaveri-illat" ovat tärkeitä ja kavereiden kesken kyllä irrottelemme, mutta osaisin hyvin irrotella myös ilman alkoa.
Emme pääse mihinkään tavoitteeseen ilman uhrauksia ja kyyneleitä. Jos se olisi helppoa, niin se ei tuntuisi niin palkitsevalle jälkeenpäin. Kannattaa asettaa myös välitavoitteita ja iloita, kun pääset niihin. Unohtamatta kuitenkaan sitä päätavoitetta mikä siintää mielessä.
Jos sinulla ei ole selkeää visiota mitä haluat, mieti tarkkaan elämääsi ja nosta esille sellaisia asioita mitkä ovat sinulle tärkeitä. Mieti sen jälkeen nautitko riittävästi niistä asioista? Voisitko tehdä asian eteen jotakin, jotta voisit nauttia niistä?
Älä nää esteitä miksi et voisi nauttia niistä asioista, vaan mieti sitä miten ylität esteet. Pienillä askelilla. Välillä otamme takapakkia ja joudumme miettimään uusia suunnitelmia tavoitteeseen päästäksemme. Silloinkaan ei pidä luopua vaan taistella eteenpäin. Helppoa se ei tule olemaan, mutta varmasti kaiken vaivan arvoista.
Olen kuunnellut viime päivinä äänikirjana Eva Wahlströmin tarinaa ja vaikka tiesin jo etukäteen, että helppoa ei Evankaan elämä varmasti ole ollut menestyksen tiellä, mutta se kipu ja tuska mitä hän on kokenut vuosien aikana tulee niin konkreettisesti esille, että olen tippa linssissä kuunnellessani tarinaa.
Menestyksen hinta on kova. Ja kuitenkin se tahto on ollut kova taistella eteenpäin kohti päämääriä. Huolimatta kivuista ja pettymyksistä. Aina on noustu eteenpäin jollain kummalla voimalla.
Jollain tavoin voin samaistua Evan tarinassa siihen miten monia pettymyksiä on vuosien mittaan tullut eteen ja silti se positiivisuus on aina nostanut ylös sieltä "paskasta makaamasta".
Eva kuvaa itseään alunperin positiiviseksi ja kiltiksi ihmiseksi, joka ei tahdo pahaa kenellekään. Ainoastaan nyrkkeilykehässä kaikki unohtuu ja hän on kuin toinen ihminen.
Jossakin vaiheessa elämässä häneltä koetetaan viedä se "positiivisuus ja elämänilo" ja hän tunnustaa ettei kokenut enää olevansa se sama ihminen joka halusi olla. Tietynlaiset ihmiset saattavat tehdä tätä sinulle. Näistä ihmisistä pitäisi päästä eroon.
Se mitä itse myös ajattelen ja ajattelin on, että urheilusta annetaan monesti positiivinen kuva, mutta kulissien takana saattaa olla karu totuus. Emme nää oikeasti sitä millaista se menestyjän elämä on ollut. Näemme vain parhaat palat. Tämä pätee myös normaali elämään. On hirveän helppoa sanoa, että kun sinulla on sitä ja sinulla ja tätä. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi mitä niiden asioiden eteen on tehty ja montako kyyneltä vuodatettu. Kateus se on mikä ihmisiä syö valitettavasti.
Pointti kuitenkin se, että tavoitelkaa asioita olivatpa ne pieniä tai isoja aivan sama, mutta tee niiden eteen töitä äläkä lannistu vastoinkäymisistä. Niitä tulee aina! Jokaiselle!