top of page

BLOGI

Miksi palkata personal trainer?

Updated: Aug 27, 2020



Näin syksyn lähestyessä myös tämä aihe käy mielessä.

Tätä pohtii varmasti moni ja saattaapa niitä skeptisiäkin mahtua joukkoon,  jotka saattavat kommenteillaan saada ärtymystä aikaan.  Älä silti kuuntele näitä skeptikkoja.

Itsekin palkkasin aikoinaan PT:n itselleni ja koin, että se sai minut näkemään asiat hiukan eri tavalla kuin aiemmin. Sain jopa idean luoda siitä ammatin itselleni, jota en ole katunut päivääkään.

Innostuin salilla olosta aivan toisella tavalla, kun oli oma henkilökohtainen ohjelma,  jota noudattaa. Lisäksi oli todella palkitsevaa se, että huomasi kehittyvänsä, kun sai kunnolliset ohjeet ja oli joku joka potki persauksille!!  Se siis todellakin kannatti!

Nykyään ajattelen aivan eri tavalla asioista kuin vuosia sitten ja nautin elämästä täysillä. Ainoa lääkepurkki on kilpirauhaslääke, jonka sain jo silloin vuosia sitten.

Se on myös oleellista, että osaat tehdä asiat oikein, etkä satuta itseäsi holtittomilla liikkeillä tai aloita liian vaativilla jutuilla kuntoosi nähden.  

Myös treenien määrä suhteessa omaan kehoosi ja kuntotasoosi on tärkeää tietää. 

Kehittyminen voi tyssätä jo siihen, kun teet liikaa ja liian usein. 

Monen rasitusvamman voisi ehkäistä, jos olisi tietoa miten liike tehdään tai aloitetaan tekemään.

Yksinkertainen on joskus ns.kaunista eli aina ei tarvitse hifistellä vaikeita liikkeitä, vaan simppelit jutut voivat olla jopa parempia ratkaisuja.

Tuloksiin pääseminen yksin voi olla joskus aika työlästä. 

Monesti viikkojen kuluessa jos muutoksia ei ala näkyä, menetämme uskomme ja repsahdamme takaisin entisiin juttuihin. Sitten harmittaa taas, kun ei sitä itsekuria sitten ollutkaan.

Tuki taustalla on monelle tarpeen! Maksamme monesti turhemmastakin elämässämme. Terveys ei ehkä ole se paras säästökohde, vaan nimenomaan sinne meidän tulisi satsata, sillä se maksaa itsensä takaisin aivan varmasti. 

Joillekin se kilojen pudotus on se tavoite ja toiselle jo se, että voisit jättää lääkityksiä vähemmälle ja elää laadukkaammin ilman jatkuvia kipuja. 

Tavoitteet voivat olla erilaisia, mutta niitä tulee olla aivan jokaisella

Ilman tavoitteita emme kehity, vaan rämmimme paikoillamme ilman päämäärää. 

Monelle painonpudottajalle se tuki on tärkeää konkreettisesti eikä vain pelkän netin välityksellä. Netit pursuvat liikunta-ja ravinto-ohjelmia, mutta ne eivät ole kuitenkaan aivan henkilökohtaisia juuri sinulle. Ne eivät myöskään takaa läsnäoloa silloin, kun sitä tarvitset. Joillekin ne voivat olla hyvä juttu, mutta itse uskon siihen, että ihmisen läsnäolo on iso asia näissä asioissa ja siksi nettitreenit eivät aina ole se paras ratkaisu siihen asiaan.

Itse pyrin työssäni olemaan todella läsnä ja haluan myös kysyä säännöllisesti asiakkaaltani miten menee enkä pelkän chatin välityksellä vaan ihan vaikka soittamalla. Minun asiakkaani myös voivat kysyä milloin vain, jos heille tulee asiaa. Pyrin vastaamaan mahdollisimman pian.

Haluan, että oma asiakkaani kokee olevansa tärkeä ja että hän todella saa rahoilleen vastinetta!

Panostan siihen ,että olen iloinen ja nautin työstäni!

Täällä savossa asuu ihania ihmisiä ja eritoten täällä omalla paikkakunnallani Varpaisjärvellä. Ajelen myös lähikuntiin tämän työn merkeissä.  Kysy lisää jos innostuit, niin ehdottomasti sovitaan juuri sinulle sopiva juttu.

Personal trainerin työ on monipuolista ja ihmisläheistä työtä. Se minkä olen kokenut antoisaksi, on se ilo minkä näkee, kun ihminen löytää liikunnan ilon tai saa karistettua kiloja ja onnistuu tavoitteissaan.

Yksistään se antaa jo toivoa siitä, että tällä työllä iso merkitys tulevaisuudessakin, sillä haluan muidenkin voivan paremmin ja saavan iloa elämään pienillä asioilla.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Viimeistään 40-vuoden iässä joutuu miettimään valintojaan uudelleen. Nuorena tietyt asiat ovat vain itsestäänselvyyksiä, mutta kehomme muuttuu iän, elämäntilanteiden ja ympäristön myötä. 

Kehoitankin ottamaan yhteyttä personal traineriin ja pyytämään apua.  Se on pieni sijoitus tulevaisuuteen ,joka maksaa itsensä takaisin aivan varmasti! 

Hän on kouluttautunut juurikin sitä varten, että huomioi tämän kaiken. Lisäksi saat tukea ja vinkkejä miten jatkaa myös myöhemmin, vaikka suhteesi PT:hen päättyisikin.

Ja niille jotka olivat skeptisiä tai pitivät PT:tä kalliina, toivottavasti sain teidät miettimään asioita toiselta kannalta. Minusta on myös melko kallista  hakea niitä lääkkeitä lisää jokaiseen vaivaan. Sekin on melko kallista jos menetät liikuntakykysi ja joudut jäämään pois työelämästä.

Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä. Kannattaa siis harkita uudelleen, jos olit aiemmin negatiivisella kannalla.  Ei kannata lyödä hanskoja tiskiin samantien, vaan aina kannattaa yrittää!

Ajattele positiivisesti!!

0 comments
bottom of page