Love is in the air

Puhutaanpa oikein positiivisesti rakkaudesta!! Ihanaa!


Ei ehkä se tavallisin aihe, josta keskustellaan ,mutta toisaalta melkein jokaista koskettava.

Jos ei tiedä mitä rakkaus on, niin jää paljosta paitsi.



Rakkautta on monenlaista. Monessa muodossa olevaa rakkautta. Kaikkea ei voi vain sanoin kuvailla.

Se tunne, kun välität jostain niin paljon ja teet uhrauksia sen vuoksi.

Rakkauden vuoksi  tehdään myös tekoja, joita ei voi aina ymmärtää järjellä. 


Rakkautta on myös se, että jaksat ne huonot hetketkin vaikka välillä tekisi mieli repiä hiukset päästä.


Rakkautta on rakastaa vaikkei aina  ihan tunnu siltä. 


Rakkautta on myös osata heittää irti jostakin.


 Joskus joudumme tekemään sen nimissä vaikeita ratkaisuja.


Rakkaus on loppujen lopuksi jollain tavoin kaikkien meidän elämässä, halusitpa sitä tai et.


Olisiko tästä pieni oikopolku siihen, että ajattelisimme myös itseämme  (ilman itserakkautta) ja rakastaisimme sen verran itseämme, että huolehtisimme omasta kehostamme?

Itse olen tätä vuosien mittaan joutunut miettimään, koska aina ei ole itsestäänselvää se, että huolehdit itsestäsi.

Itsekin huomasin jossain vuosien varrella sen, että unohdin oman hyvinvoinnin.

Kroppa alkoi sanoa EI.  Siihen ei viinilasilliset enää auttaneet.

 Jouduin itse muuttamaan monta asiaa radikaalisti. Viinilasiinkin tartun entistä harvemmin, tietysti joskus sekin on paikallaan.


Olen myös itse alkanut karsia kaikkea negatiivista elämästäni pois. En vain enää jaksa sitä, että aina ensimmäinen ajatus jostain on se negatiivinen. Joku ei ehkä jaksa ajatella samoin, mutta itse huomasin sen miten paljon helpompaa on elää ilman jatkuvaa arvostelun taakkaa tai sitä, että jokaisesta asiasta etsimällä etsitään jotakin huonoa sanottavaa.


Jokaista ei vain voi miellyttää ja on paljon helpompi elää, kun sen ymmärtää.


Tiedän, että on ihmisiä joilla on vaikeuksia ja esim. sairauksia taustalla ja silloin on vaikeaa löytää sitä positiivista sanottavaa elämästä, mutta silloinkin neuvoisin silti miettimään kannattaako jokaisen mieltä myrkyttää katkeruudella ja jatkuvalla märehtimisellä. Katso ensin peiliin ennenkuin alat etsiä syitä muista.


Meillä aivan jokaisella löytyy kuitenkin sieltä "kaapista" jotakin sellaista mikä ei aina ole niin miellyttävää.  Jokaisella meillä on omat surumme ja murheemme.

Kenenkään ei pidä väheksyä toisen surua. Silloin on väärällä tiellä, jos sanoo, että "et sinä voi tietää miltä minusta tuntuu!" Miten sinä voit  sanoa niin ? Ethän sinäkään tiedä mitä kaikkea sen toisen ihmisen mielessä on tai millaisia asioita hän joutuu käymään läpi!

Rakkautta on ajatella omaa jaksamistaan, samalla ajattelet myös muita. 

Älä lösähdä sinne sohvan nurkkaan vaan pyydä apua.



On olemassa kehon puhdistuskuureja, joilla saat kropan toimintaan solutasoa myöten. 

On olemassa vaihtoehtoja, jotka kaikki eivät vaadi niin paljoa.

Monesti kun ruokavaliotkin lasketaan, niin ihmiset yllättyvät siitä määrästä mitä oikeasti pitäisi syödä.

Ei painon pudotus tarkoita mitään nälkädieettiä. Riippuu tietenkin miten syöt ja millaista ruokaa.

Joistain asioista joutuu luopumaan, mutta jos tavoitteesi on pudottaa painoa ja voida paremmin, niin silloin tiettyjä uhrauksia sen eteen on tehtävä. Mikään ei tule ilmaiseksi.


Älä lannistu vaan ole rohkea ja rakasta riittävästi itseäsi, että huolehdit kropastasi, jotta siinä on hyvä elää lopunelämääsi.

Ei ole olemassa sellaista sääntöä, mikä sanelisi sen millainen sinun tulee olla!

Meitä on monenlaisia ja ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita.

Pääasia on, että löydät sen sinun oikean tapasi tehdä niitä asioita ja myös nauttia siitä.

Elämästä pitää myös nauttia, eikä laskea jokaista kaloria jollain mittarilla. Se ei ole minustakaan elämän tarkoitus.  Jollekin se voi tuottaa tyydytystä, joten suotakoon se hänelle. Mutta kuten juuri sanoinkin, että olemme erilaisia.

Kun voit hyvin se näkyy todellakin ulospäin :)

Rakkautta on....

PUHELIN: 0505914618 | SÄHKÖPOSTI: ptmerjaa@gmail.com

AUKIOLOAJAT: Joustavasti sopimuksen mukaan - myös viikonloppuaikoja

SIJAINTI: Varpaisjärvi (Lapinlahti), Pohjois-Savo

   Y-tunnus 2882602-3

  • Facebook -logo
  • Instagram -logo

2020 © Merja Hartikainen | Design by AnnaS.